Kuulo- ja tasapainotutkimukset
Kuulontutkimukset keskittyvät puheen ymmärtämisen kannalta tärkeälle taajuusalueelle. Audionomi tutkii kuulon hiljaisessa ympäristössä eli äänieriössä, käyttäen apunaan kalibroitua audiometriä ja tietokonetta. Kumpikin korva tutkitaan erikseen. Tulos esitetään audiogrammina eli kuulokäyränä.
Tarkemmissa tutkimuksissa, joita tehdään esimerkiksi kuulokojeen sovitusta varten, kuulo tutkitaan myös sanatestien avulla. Lääkäri tai audionomi selvittää mitä tulos tarkoittaa ja miten kuulonalenema vaikuttaa tutkittavan päivittäiseen elämään ja kommunikointiin.
Kuulontutkimuksen perusteella harkitaan tarvitaanko jatkohoitoa, leikkaushoitoa tai kuulonkuntoutusta apuvälineiden avulla. Lääkäri ja audionomi antavat tietoa ja ohjausta hoitoon ja kuntoutukseen liittyvissä päätöksissä.
On aika mennä kuulontutkimukseen, kun
- toisen puheesta ei saa kunnolla selvää
- puhelimen tai ovikellon hälytysääni kuuluu heikosti
- television tai radion ääntä on säädettävä kovemmalle
- asioiminen kaupassa, virastoissa tai muualla hankaloituu heikentyneen kuulon vuoksi
- meluisat olosuhteet tuntuvat rasittavilta
- tekee mieli karttaa tilaisuuksia, joissa on paljon ihmisiä ja hälyä
- harrastuksista tekee mieli luopua, koska siellä ei kuule
- korva soi tai on tukkoisen tuntuinen
Jos epäilee kuulonsa alentuneen, kannattaa varata aika tarkempia tutkimuksia varten. Kuulonalenema voi johtua monesta eri syystä ja syy kuulon alenemaan pitää aina selvittää. Kyseessä saattaa olla erilaisilla hoitotoimenpiteillä tai apuvälineillä autettavissa oleva haitta. Lääkärin ja audionomin tutkimuksissa selvitetään kuulonaleneman tyyppi ja vaikeusaste.
Pulssissa kuulontutkimuksia tekevät audionomit (Kirsi Koski, Annika Nyman ja Anneli Partanen.)
Kuulemisen apuvälineet
- Kuulokojeet
- Kommunikaattori - TV:n ja radion kuuntelun apuvälineet
- Kuulokkeet (langalliset)
- Induktiosilmukat
- Infrapunajärjestelmät
- RF-järjestelmät - Puhelimen apuvälineet
- Vahvistinpuhelimet
- RF-järjestelmät
- Puhelinvahvistimet (ulkopuoliset)
- Puhelimen soittoäänen ilmaisimet - Herätyskellot
- Ovikellot
- Palohälyttimet
- Yksilölliset kuulonsuojaimet
- Unitulpat
- Uimatulpat
Huimaus- ja tasapainotutkimukset
Tasapainotutkimus tehdään korvaperäisten tai muiden sairauksien aiheuttaman huimauksen ja tasapainohäiriöiden syiden selvittämiseksi. Tutkimukseen varataan aikaa 1,5 tuntia.
Tutkimukseen kuuluvat kuulontutkimus ja videonystagmografia (VENG).
Tasapainotutkimus koostuu kolmesta VENG-laitteella tehtävästä mittauksesta, joilla tutkitaan
silmien liikkeet, asennon vaikutus silmien liikkeisiin sekä tasapainoelinten vaste lämpö- ja kylmä-ärsykkeeseen eli kalorisaatio.
Tarkoitus on selvittää onko huimaus korvaperäisen eli perifeerisen tai aivoperäisen eli sentraalisen syyn aiheuttama. Samalla voidaan arvioida jatkotutkimusten tarpeellisuus. Erikoislääkäri antaa lausunnon tutkimustuloksista.
