Neuropsykologiset palvelut

Neuropsykologinen tutkimus

Neuropsykologisessa tutkimuksessa selvitetään aivoperäisten häiriöiden aiheuttamia pysyviä tai ohimeneviä henkisen toiminnan muutoksia ja niiden vaikutusta toimintakykyyn. Neuropsykologista selvittelyä vaativia oireita ovat muun muassa muistin ja keskittymiskyvyn heikentyminen, kielelliset häiriöt, hahmottamisvaikeudet ja hidastuneisuus eri toiminnoissa.
Testeillä arvioitavien tiedonkäsittelyn häiriöiden lisäksi selvitetään persoonallisuuden ja tunne-elämän alueella olevia muutoksia muun muassa haastattelun ja testikäyttäytymisen aikana.

Neuropsykologinen kuntoutus

Neuropsykologinen kuntoutus on lääkinnällisen kuntoutuksen toimintamuoto, jolla pyritään henkisen suorituskyvyn muutosten lieventämiseen ja potilaan sekä omaisten tukemiseen ja neuvontaan sairauden aikana. Varsinkin traumaattisten aivovamman jälkitilojen kuntoutuksessa tarjoamme myös psykoterapiapalveluja.