Artikkelit

Täältä löydät kaikki tuoreimmat asiakaslehdessämme, Tietopulssissa julkaistut jutut. Artikkeleissa on tietoa eri sairauksista, niiden tutkimuksesta ja hoidoista. Jokaisen jutun lopussa on päivämäärä koska se on julkaistu. 

Voit etsiä hakusanalla tai valita vasemmalta luettelosta lääketieteen erikoisalan mukaan.

 

Artikkeleiden haku


Suoja kohdunkaulasyöpää vastaan?

Luotammeko kasvavan lapsemme järkeen, vai suojaammeko hänet myöhemmältä infektiolta ja siitä mahdollisesti seuraavalta syövällä? Siinä visainen kysymys vanhemmille.

Sukupuolitaudit ovat viime vuosina jatkuvasti yleistyneet Suomessa. Syynä tähän pidetään seksuaalikäyttäytymisen muutoksia ja erityisesti riskikäyttäytymisen lisääntymistä.
Suomalaisen kouluterveystutkimuksen mukaan 9-luokkalaisista tytöistä sukupuoliyhteydessä oli ollut yli kolmasosa. Heistä 16 prosenttia ei ollut käyttänyt mitään ehkäisyä. Vastaavasti pojista neljäsosa oli ollut sukupuoliyhteydessä ja 16 prosenttia heistä ei ollut suojautunut millään tavalla.
Ihmisten seksuaalikäyttäytymiseen vaikuttaminen on vaikeaa, ja siksi kaikki seksuaaliterveyttä suojaavat keinot on otettava käyttöön. Uusi rokote antaa mahdollisuuden vähentää yhden sukupuoliteitse leviävän taudin lisääntymistä.

Epidemia käsillä


Ihmisen papilloomavirus-infektioiden (HPV, human papilloma virus) määrä on kasvanut erityisesti nuorten naisten keskuudessa. On arvioitu, että neljän vuoden kuluttua yhdyntöjen aloittamisesta yli 60 prosenttia naisista on altistunut infektiolle. Syytä huoleen on, sillä kohdunkaulan
syöpätapauksissa yli 95 prosentissa papilloomavirus on yhdistetty sairauden syntyyn.
HPV:n yhteydessä puhutaankin jo epidemiasta. USA:n ja monien Euroopan maiden kuten Saksan, Italian ja Ranskan terveysviranomaiset suosittelevatkin rokotetta HPV-infektioiden ja kohdunkaulan syövän esiasteiden ehkäisyyn. Saksassa ja Norjassa rokote on otettu kansalliseen rokotusohjelmaan, ja monet muutkin
EU:n jäsenvaltiot harkitsevat rokotetta ohjelmiinsa vuosien 2007–2008 aikana. Suomessa ollaan uudistamassa kansallista rokotusohjelmaa, mutta HPV-rokotetta ei tällä hetkellä harkita yleiseen rokotusohjelmaamme.

Tartuntareitit


HPV-infektio ei ole ainoastaan seksitauti, vaan se voi tarttua lapseen äidistä raskauden tai synnytyksen aikana. Tiedetään myös, että perheen sisällä HPV voi tarttua syljen ja käsien välityksellä muihin perheenjäseniin. Osa pään ja kaulan alueen syövistä liittyy HPV:een. Kohdunkaulansyöpää vastaan kehitetty papilloomavirusrokote saattaa ehkäistä myös pään, kaulan ja peräaukon alueen syöpiä.

Rokotuksen ongelmat


HPV-rokotteeseen liittyy vielä ongelmia. Suurin osa HPV-infektioista on ohimeneviä ja ne paranevat itsestään. Toiseksi ei tiedetä aivan varmasti, ehkäiseekö rokote kohdunkaulan syöpää, se selviää vasta seuraavien vuosien aikana. Tieteellisissä tutkimuksissa rokote on kuitenkin estänyt kohdunkaulan syövän esiasteiden esiintymistä.
Rokotuksen on arveltu lisäävän nuorten riskikäyttäytymistä. Lisäksi rokotuksen kustannustehokkuus on vielä epäselvä. Tällä hetkellä ainoa käytettävissä oleva rokotesarja on kallis, noin 470 euroa, ja se pitää itse maksaa.

Rokotuksen edut


HPV-rokote on erittäin tehokas ja haittavaikutukset ovat vähäisiä. Se on ennaltaehkäisevä eikä parantava, ja tulisi siksi antaa nuorille ja nuorille aikuisille ennen kuin he altistuvat HPV-infektiolle. Tärkein kohderyhmä olisivat 13–14-vuotiaat tytöt.
Rokotteeseen tarvitaan lääkärin resepti, ja rokote annetaan joko terveyskeskuksessa tai yksityisellä lääkäriasemalla.


Pasi Lehtinen, lastentautien ja lasten
infektiosairauksien erikoislääkäri

Tietopulssi 3/2007