|
Diabetes
» ULTRASHAPE ETUSIVU
» Erektiohäiriön hoitoon uusia lääkkeitä
» Oili Karlsson
» Harmaakaihi voidaan leikata heti
ArtikkelitTäältä löydät kaikki tuoreimmat asiakaslehdessämme, Tietopulssissa julkaistut jutut. Artikkeleissa on tietoa eri sairauksista, niiden tutkimuksesta ja hoidoista. Jokaisen jutun lopussa on päivämäärä koska se on julkaistu. Voit etsiä hakusanalla tai valita vasemmalta luettelosta lääketieteen erikoisalan mukaan.
Harmaakaihi voidaan leikata hetiNykyaikainen kaihileikkaus fako-menetelmällä on potilaalle varsin vaivaton toimenpide. Harmaakaihilla tarkoitetaan silmän oman linssin eli mykiön samenemista. Se kehittyy yleensä melko hitaasti useamman vuoden kuluessa. Tietyissä kaihityypeissä näkö saattaa heikentyä nopeastikin.Tavallisesti kaihi kehittyy ikääntymisen myötä ilman ulkoista syytä. Varhaisellakin iällä kaihia voi esiintyä, mutta silloin syynä saattaa olla jokin silmän sairaus kuten värikalvontulehdus, yleissairaus kuten esimerkiksi diabetes tai joku käytetty lääkeaine, tavallisimmin kortisoni. Harmaakaihi on iäkkäiden ihmisten yleisin näön tarkkuutta heikentävä sairaus. Lukeminen, ihmisten tunnistaminen ja autolla ajaminen käyvät hankalaksi. Silmät saattavat myös häikäistyä voimakkaasti kirkkaassa valossa. Leikkaus ainoa hoitoKaihi on syytä leikata heti, kun se alkaa häiritä olennaisesti elämää. Nykyään kaihileikkaukset kannattaa tehdä varhemmin kuin takavuosina, koska leikkausmenetelmät ovat kehittyneet. Enää ei tarvitse odottaa niin sanottua kaihin kypsymistä, joka tarkoittaa, että silmän näkökyky on jo lähes olematon. Leikkausajankohta päätetään esitutkimuksen jälkeen yhdessä leikkaavan lääkärin kanssa. Nykyaikainen kaihileikkaus on muulle elimistölle vain hyvin vähäinen rasitus, jos vain yleiskunto on kohtuullinen. Siksi korkeakaan ikä ei ole este leikkaukselle. Kivuton ja turvallinen toimenpideKaihileikkaus tehdään nykyään mikrokirurgisesti niin sanotulla fako-tekniikalla. Silmään tehdään vain pieni, noin kolmen millin haava. Samentunut mykiö poistetaan hajottamalla se ultraäänen avulla silmän sisällä pieniksi hiukkasiksi, jotka imetään pois. Tämän jälkeen silmän sisään viedään muovinen tekomykiö, joka toimii silmän uutena, kirkkaana linssinä. Tekomykiö kestää käyttökelpoisena koko ihmisiän. Leikkauksessa tehty haava on tunnelimainen eikä sen sulkemiseen tarvita ommelta. Haavan pienuuden ansiosta leikkauksen jälkeinen paraneminen on nopeaa ja rajoitukset toipumisvaiheessa ovat vähäisiä. Fako-tekniikalla tehty kaihileikkaus on potilaalle vaivaton ja kivuton. Nopeimmillaan leikkaus kestää alle 15 minuuttia. Leikkauksen kesto riippuu kaihituman kovuudesta. Yleensä pitkään vaivannut kaihi on kovempi kuin varhaisessa vaiheessa oleva. Syyskuussa pidetyssä Euroopan silmäkirurgien kokouksessa oli vahvasti esillä uusi kaihileikkausmenetelmä, niin sanottu mikro-fako. Siinä tehdään kaksi vain 1,2 millin mittaista haavaa, joiden kautta kaihi saadaan poistettua. Tekomykiön vieminen silmän sisään vaatii nykyisillä linsseillä vielä 2,75 millin haavan, mutta tulossa on jo linssejä, jotka voidaan asettaa paikalleen 1,5 – 1,7 millin haavan kautta. Pulssissa on jo tehty ensimmäiset mikro-fako –leikkaukset ja uusia linssejä odotetaan innokkaina. Potilaan kannalta uusi leikkausmenetelmä merkitsee entistäkin nopeampaa näön palautumista leikkauksen jälkeen. Tippapuudutuksessa molemmat silmätKaihileikkaus tehdään yleensä paikallispuudutuksessa. Viime aikoina on yleistynyt tippapuudutus, jossa silmän pintaan tiputetaan puudutusainetta. Tällöin ei tarvitse käyttää ollenkaan neulaa. Tipat ovat potilaalle kevyempi vaihtoehto. Pulssissa suurin osa kaihileikkauksista tehdään tippapuudutuksessa. Puudutusmuoto valitaan luonnollisesti yhdessä potilaan kanssa. Tippapuudutuksessa potilas näkee heti leikkauksen jälkeen eikä silmää tarvitse peittää lainkaan. Tämän vuoksi on mahdollista leikata molemmat silmät samalla kertaa. Molempien silmien leikkaus soveltuu erityisesti potilaille, joilla on runsaasti kaihia kummassakin silmässä tai yhden silmän leikkauksen jälkeen silmät olisivat kovin eripariset. Kun molemmat silmät leikataan kerralla, selvitään myös yhdellä toipumisajalla. Toipuminen joutuisaaLeikkauksen jälkeen potilas saa olla jalkeilla heti ja kotiin pääsee noin tunnin päästä leikkauksesta. Seuraavana päivänä tarkastetaan silmän tilanne ja määrätään jatkohoito – tavallisesti silmätippoja kolmesti päivässä. Kotona voi elää lähes normaalisti. Vain raskaimpia ponnistuksia pitää välttää viikon ajan. Autoa voi ajaa muutaman päivän totuttelun jälkeen. Sairausloman pituus vaihtelee 1-4 viikkoa työn laadusta riippuen. Lopputarkastuksen voi tehdä joko leikannut lääkäri tai potilaan oma silmälääkäri. Lopputarkastuksen yhteydessä määritellään muun muassa uusien silmälasien tarve. Hannu Jyrkkiö, LL, silmätautien erikoislääkäri, silmäkirurgi Tietopulssi 3/2004 |
Viisi viimeisintä
|