Artikkelit

Täältä löydät kaikki tuoreimmat asiakaslehdessämme, Tietopulssissa julkaistut jutut. Artikkeleissa on tietoa eri sairauksista, niiden tutkimuksesta ja hoidoista. Jokaisen jutun lopussa on päivämäärä koska se on julkaistu. 

Voit etsiä hakusanalla tai valita vasemmalta luettelosta lääketieteen erikoisalan mukaan.

 

Artikkeleiden haku


Korvatulehdukset usein päiväkotilasten kiusana: tehokas ja hellävarainen hoito tarpeen jo kuulonkin

Välikorvantulehdus eli otiitti on flunssan liitännäis- ja jälkitauti. Pienillä lapsilla otiitti ei aina oireile selvänä kipuna, vaan esimerkiksi ruokahaluttomuutena ja unipulmina. Kivuliasta tärykalvon puhkaisua ei enää suositella rutiinihoidoksi.

Välikorvantulehdus alkaa, kun nenänielusta välikorvaan johtava korvatorvi turpoaa tukkoon, ja välikorvaan kertyy eritettä. Otiittia esiintyy eniten pienillä lapsilla, mutta myös aikuinen voi saada taudin. Alle 1–vuotiaista noin 40 prosenttia sairastaa sen ja eniten otiittia esiintyy 0,5–2 vuoden ikäisillä.

Terveessä korvassa välikorva on kuiva ja ilmapitoinen, mikä on edellytys myös normaalille kuulolle. Otiitissa siis tärykalvon takana välikorvassa eritettä.

Oireet voivat pienillä lapsilla olla hyvin moninaisia, eikä kaikilla ole välttämättä selvää korvakipua. Usein vanhemmat alkavat epäillä otiittia kun lapsen flunssa pitkittyy, hän ei syö kunnolla, yöuni on hankalaa ja lapsi on niin sanotusti kräty.

Välikorvantulehdus-diagnoosi perustuu korvan tutkimiseen ja välikorvan eritteen toteamiseen. Jos välikorvan erite on virustulehdukselle tyypillistä eli kirkasta ja läpinäkyvää, hoitona tulehdukseen on kipulääke ja puuduttavat korvatipat.

Mikäli erite on bakteeritulehdukseen sopiva eli keltaista tai vihertävää, antibiootti on lisäksi tarpeen.

Turha puhkoa

Pienten lasten korvaa ei tule puhkaista otiitin hoidossa. Puhkaisusta ei ole osoitettu olevan hyötyä parantumiselle ja toimenpide on lapselle hyvin kivulloinen.

Otiitin parantuminen tulee varmistaa noin kuukauden kuluttua hoidon aloittamisesta.

Tärkeintä otiitin hoidossa on oikea diagnoosi; välikorvan tila tulee pystyä kunnolla katsomaan. Kiusallisen usein näkee lapsia, joilla on sanottu olevan otiitti, vaikka korva on täynnä vaikkua ja edes tärykalvoa ei näy. Korva tulee puhdistaa vaikusta. Paras väline tutkimiseen on korvamikroskooppi, joka on varsinkin pienten lasten tutkimisessa ylivertainen verrattuna tavalliseen korvalamppuun.

Välikorvan paineen mittausta voi käyttää apuna, mutta valitettavasti se ei kerro mitään eritteen laadusta. Eli mittaus kertoo, onko otiitti vai ei, mutta ei auta sen päättämisessä, tarvitaanko esimerkiksi antibiootti.

Korvakierre ja kuulo

Jos korvatulehdus ei parane, tai jos korvatulehduksia on enemmän kuin 4–5 vuodessa, tulee tilanne ratkaista lapsen olon helpottamiseksi, lääkityksen vähentämiseksi ja erityisesti kuulon suojelemiseksi.

Riskitekijöitä korvakierteen kehittymiselle ovat päivähoito suurissa ryhmissä, altistuminen tupakansavulle, lyhyt rintaruokinta ja eräiden tutkimusten mukaan myös tutin käyttö.

Nykyään tavallisin ja luotettavin keino katkaista korvakierre on ilmastoida välikorva asettamalla tärykalvolle tuubi, joka kuivaa välikorvan ja suojaa flunssien aikana korvaa tulehdukselta. Konsti ei ole sataprosenttinen, mutta vähentää tulehduksia merkittävästi. Tuubi poistuu itsestään 6–12 kuukauden kuluessa. Useimmiten tarvitaan vain yksi tuubitus, koska lapsen kasvun myötä vastustuskyky parantuu. On kuitenkin lapsia joilla tarvitaan tuubit suojaamaan korvia jopa vuosien ajan.

Kitarisa kannattaa poistaa, jos se on iso ja märkäinen (lapsi kuorsaa), mutta alle 2–vuotiaiden korvakierteen hoidossa se ei viimeisimpien tutkimusten valossa ole yleensä avuksi.

Rokotteet auttavat

Korvatulehduksia voidaan ehkäistä pitkittämällä lapsen kotihoitoa ennen ryhmähoitoon siirtymistä, pienemmillä päivähoitoryhmillä ja tehostamalla päiväkodeissa esimerkiksi käsihygieniaa. Ksylitolipurukumin ja -mikstuuran on myös osoitettu vähentävän korvatulehduksien kehittymistä.

Korvatulehdusten määrää voidaan hyvin todennäköisesti tulevaisuudessa vähentää rokotteilla. Ensi vuonna Suomessa tulee lasten rokotusohjelmaan pneumokokkirokote osin tästä syystä. Myös influenssarokotteen avulla on pystytty vähentämään otiitteja influenssaepidemian aikana. Välikorvantulehdusta kuitenkin aiheuttavat monet virukset ja bakteerit, joten täydellistä ratkaisua korvakierteeseen yksittäinen rokote ei tuo.

 

 

Jukka Sipilä LT

Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri

Dosentti

 

 

Tietopulssi 5/2009