Artikkelit

Täältä löydät kaikki tuoreimmat asiakaslehdessämme, Tietopulssissa julkaistut jutut. Artikkeleissa on tietoa eri sairauksista, niiden tutkimuksesta ja hoidoista. Jokaisen jutun lopussa on päivämäärä koska se on julkaistu. 

Voit etsiä hakusanalla tai valita vasemmalta luettelosta lääketieteen erikoisalan mukaan.

 

Artikkeleiden haku


Kitarisan poistoleikkaus voi lopettaa tulehduskierteen

Suurentuneesta kitarisasta voi olla niin suurta haittaa lapsen terveydelle, että kitarisan poisto saattaa olla paikallaan.

Kitarisa sijaitsee nenän takana nenänielussa. Aikuisikään tultaessa se yleensä on surkastunut pois. Osalla lapsista risakudos saattaa suurentua tulehdusten myötä, jolloin lapsi altistuu monenlaisille vaivoille.
Risakudoksesta saattaa ensinnäkin tulla hengitystä haittaava este. Tuolloin lapsi saattaa olla levoton päiväsaikaan ja erityisesti nukkuminen häiriintyy. Nukkuessaan hän saattaa pitää rohisevaa ääntä tai kuorsata kovaäänisesti. Yökastelu liittyy usein tukkoisuuteen. Huonosti hengittävä lapsi heräilee öisin ja on väsymyksestä ärtynyt päivisin.
Suurentunut kitarisa haittaa myös nenänielusta välikorvaan johtavan korvatorven toimintaa ja on siten syypää toistuviin korvatulehduksiin. Kitarisa muuttuu tulehdusten myötä pieniä märkäpesäkkeitä sisältäväksi bakteerivarastoksi, ja samalla sen toimintakyky elimistön immuunipuolustuksen osana heikkenee. Pienten lasten korvatorvi on lyhyt ja bakteerit pääsevät helposti sen kautta välikorvaan tulehduksia aiheuttamaan. Pienikin kitarisa saattaa toimia bakteeripesäkkeenä.

Vaivojen ylläpitäjä


Korvatulehdusten lisäksi huonokuntoinen risakudos pitää yllä märkäistä nuhaa, poskiontelotulehduksia, yskää ja erilaisia keuhkojen tulehduksia. Lapsi on ehkä niiden takia saanut useita antibioottihoitoja, jotka rauhoittavatkin tulehduksen hetkeksi. Tulehduskierre katkeaa kuitenkin vasta kroonisesti tulehtuneen risan poistoon.
Mikäli lapsi on sairastanut toistuvia korvatulehduksia tai hänelle on kehittynyt huonosti parantuneiden tulehdusten seurauksena liimakorva, voidaan kitarisaleikkauksen yhteydessä korviin laittaa ilmastointiputket. Ne ovat joko muovisia tai metallisia, muutaman millimetrin kokoisia kappaleita. Putket pysyvät puolesta vuodesta vuoteen tärykalvossa ja parantavat välikorvan turvatessaan sen ilmastoinnin.
Ilmastointiputki nousee vähitellen tärykalvon hilseilyn myötä korvakäytävään, josta se saadaan vastaanotolla helposti poistettua.
Osalla lapsista korva voi vaatia pidempiaikaisen ylimääräisen ilmastoinnin ja putki voidaankin tarvittaessa laittaa uudestaan.

Helpotusta myös allergialapselle


Tutkimusten mukaan myös lapset, joilla on allergioita, hyötyvät yhtä lailla suurentuneen ja tulehtuneen risakudoksen poistosta kuin ei-allergiset lapset. Hengitystä ahtauttavan risan poistaminen lievittää tukkoisuutta, jolloin on mahdollista, että allergian lääkehoitoa voidaan vähentää.
Suurentunut kitarisa voi pakottaa lapsen myös hengittämään jatkuvasti suun kautta. Silloin lapsella sanotaan olevan tyypillisen kitarisahabituksen eli hänen suunsa on aina hieman auki, jotta hengitys olisi helpompaa. Tästä on seurauksena purentahäiriöitä. Kehittyvä hampaisto ja leukaluut kasvavat väärään asentoon, joita sitten pyritään viimeistään murrosiässä hoitamaan erilaisilla hammaskiskoilla. Hammaslääkärit ovatkin kiinnittäneet asiaan huomiota ja ohjaavat lapsia korvalääkäreille kitarisaleikkausarvioon.

Tukkoisuus turmelee unen


Hankalin ylisuurten kita- ja nielurisojen aiheuttama sairaus lapsilla on niin sanottu uniapneatauti. Sillä tarkoitetaan unenaikaista hengityksen vaikeutumista ahtaiden hengitysteiden takia.
Sairaudella on sekä lyhyt- että pitkäaikaisvaikutuksia lapsen terveydentilaan. Kroonisesti tukkoisilla lapsilla on todettu useissa tutkimuksissa oppimisvaikeuksia ja heikentynyttä koulumenestystä. Levottomuus, uneliaisuus ja eriasteiset käytöshäiriöt on myös liitetty lasten uniapneatautiin. Kasvuhäiriöt ja keuhkoverenkierron kohonnut paine kuuluvat osana sairauteen. Pitkäaikaisen sairastamisen seurauksia ovat hermoston ja sydämen toiminnan häiriöt.

Poisto tehdään päiväkirurgiana


Kitarisaleikkaus on nykyään niin sanottu päiväkirurginen toimenpide. Lapsi tuodaan silloin aamulla syömättä ja juomatta sairaalaan. Aamupäivän aikana esilääkityksen vaikutettua toimenpide tehdään nukutuksessa. Toimenpiteen jälkeen lasta seurataan heräämössä ja vanhemmat voivat olla tässä vaiheessa lapsensa kanssa. Kaikkiaan aikaa kuluu sairaalassa noin 5-6 tuntia.
Lasten toipuminen on yleensä nopeaa, suurin osa on kotona hyväkuntoisia jo samana päivänä. Jäätelö on hyvää jälkihoitoa, joskus tarvitaan lievää särkylääkitystä. Syömistä leikkausalue ei haittaa sillä nieltäessä pehmeä kitalaki sulkee nenänielun eikä ruoka pääse koskettamaan haavapintaa.

Kari Toukoniitty, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri

Tietopulssi 3/2003